Rakastan, totta kai, miestäni niin,

vaan muutamaa muutakin myös!

Ei varmaan se rakkaus yhteen estää

voi muitakin rakastamasta?

Ja niin uskollinenkin oon, tietenkin,

tai miten sen nyt sitten ottaa,

jos toisinaan muuallakin pistäydyn

ei kaada se kai maailmaa?

Mut mieheni kanssa kun oon syleilyssä

niin muita en muistele yhtään!

Silloin on maailmassa yks ainoastaan

ja yhden vain silmissäni nään!

Oon enemmän suloja taivaalta saanut

kuin moni voi uneksiakaan!

On vaikeaa yhdelle kaikkea säästää

jos antelias on luonnoltaan!

Ja vaikka sen päätän; nyt mukaan en lähde

niin paljon ei tarvitse pyytää

kun syliin jo valun ja vaikerran niin, että

päätä ja rintoja hyytää!

Ja sitten meen kotiin, ja oon kuin en oiskaan

ja takaisin paikallein palaan.

Ja miestäni, pelkästään miestäni niin

vain entistä hellemmin halaan!

Ja kun hänen kanssaan mä oon syleilyssä

niin muita en muistele yhtään!

Silloin on maailmassa yks ainoastaan

ja yhden vain silmissäni nään!

Ja kaikista tapaamisistani tiedä

ei mieheni tuon taivaallista

ja miksi sen hänelle kertoisinkaan,

kun ilmankin on onnellista?

Ja hyötyä ei varmaan oo siitä,

jos alkaa näin antautuvaksi?

Tai ehkäpä sittenkin, kuka sen tietää,

se vanhuutta vie kauemmaksi!

Anna-Leena Härkönen